Hiljainen kannanotto kotimaisen musiikin puolesta – Radio Nostalgia

Hiljainen kannanotto kotimaisen musiikin puolesta

Vuosi hiljaisuutta — valtakunnallinen hiljainen hetki elävän musiikin puolesta

Kotimaisen elävän musiikin alan edunvalvoja LiveFIN ry järjestää valtakunnallisen hiljaisen hetken suomalaisen elävän musiikin puolesta perjantaina 12.3. klo 14.05–14.06. Tällöin tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun hallitus tiedotustilaisuudessaan suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. Siitä alkoi suomalaisen elävän musiikin eloonjäämistaistelu, jossa ala jätettiin selviytymään ilman toimintavalmiuksia tai tulevaisuutta.

“Musiikkitapahtumien järjestäminen on ollut viimeisen vuoden ajan vuoroin kiellettyä, vuoroin tarkasti säädeltyä. Viimeisin toimialaa kurittava sulku on jatkunut marraskuusta lähtien. Elävän musiikin ala on sopeuttanut toimiaan ja etsinyt uusia, terveysturvallisia tapoja järjestää musiikkitapahtumia. Näillä toimenpiteillä tartuntariskiä on torjuttu tehokkaasti. Silti tapahtumien järjestämisen mahdollisuuksia on vain kiristetty, eikä vastuullinen toiminta ole avannut minkäänlaisia näkymiä tulevaan”, kertoo LiveFin ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.

LiveFin ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen Nostalgian Päivässä Arttu Harkin haastattelussa vuosi hiljaisuutta -kampanjasta.

Lataa tiedostona