Suuri naisrokkareiden konsertti Helsingissä ja Oulussa huhtikuussa! – Radio Nostalgia

Suuri naisrokkareiden konsertti Helsingissä ja Oulussa huhtikuussa!

Suomessa saadaan kokea huhtikuussa todellista naisrokkareiden juhlaa, kun kaksi alansa huipputähteä saapuu konsertoimaan Helsinkiin ja Ouluun. Women Power -konserteissa nousevat lavalle huikeat Kim Wilde sekä Katrina & The Waves -yhtyeen solisti Katrina Leskanich.

Women Power -konsertit pidetään Oulun Club Teatriassa perjantaina 5. huhtikuuta ja Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 6. huhtikuuta. Liput maksavat alkaen 59,50-69,50 euroa, ja niiden myynti on jo alkanut Menolipussa ja Ticketmasterissa.

Julkisuudessa on ollut viime aikoina runsaasti puhetta siitä, että naismuusikot ovat aliedustettuina festivaaleilla ja muissa konserteissa. Konserttiyhtiö Eastway Live, päätti korjata tilanteen omalta osaltaan ja järjestää tapahtumat, joissa pääosissa ovat nimenomaisesti naiset. Syntyi ajatus Women Power -konserteista, jotka nyt toteutuvat huhtikuussa Helsingissä ja Oulussa.

Vuonna 1960 syntynyt Kim Wilde nousi vauhdilla koko musiikkimaailman tietouteen vuonna 1981 Kids in America -kappaleellaan. Hitit seurasivat toisiaan, kuten You Keep Me Hanging On (1986) ja Nevert Trust a Stranger (1988). Kaikkiaan Kim Wildella on 25 singleä, jotka ovat yltäneet Britannian TOP 50 -listalle ja hänen levyjään on myyty yli 10 miljoonaa albumeina ja 20 miljoonaa singleinä.

Katrina & The Wavesin tunnetuin kappale on vuonna 1985 ilmestynyt Walking on Sunshine, joka soi yhä tiuhaan suomalaisillakin radioasemilla. Lisäksi yhtye voitti Eurovision laulukilpailun vuonna 1997 kappaleellaan Love Shine a Light. Yhdysvaltain Kansasissa niin ikää vuonna 1960 syntynyt Katrina Leskanich on sittemmin jatkanut uraansa menestyksekkäänä sooloartistina uuden yhtyeensä kera.

Women Power -kiertue:

Pe 5.4. Club Teatria, Oulu (K-18)

La 6.4. Kulttuuritalo, Helsinki

www.kimwilde.com
https://katrinasweb.com