SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT – Aamupäivän Errol Flynn – Radio Nostalgia

SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT – Aamupäivän Errol Flynn

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värienensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Juhlavuoden kunniaksi yhtye katkaisee kymmenen vuotta kestäneen levytystauon ja julkaisee uuden albuminsa”Aamupäivän Errol Flynn” perjantaina 4. syyskuuta. Sitä ennen albumilta kuullaan vielä yksi single, perjantaina 21.elokuuta julkaistava albumin nimikappale.

”Aamupäivän Errol Flynn on kuin elokuvamainen rakkauskohtaus krapulantuoksuisessa, jo edesmenneessä kuppilassa Flemarilla”, Sir Elwoodin hiljaisten värien nokkamies Juha Lehtikertoo kappaleen taustoista.

Juha Lehden mukaan tulevaa levyä on rakennettu vanhanaikaisin metodein ja rauhallisella aikataululla vuodesta 2014 asti, jolloin yhtye teki ensimmäiset treenikämppä-äänitykset uusista kappaleista.

”Levyllä ei ole käytetty clickkiä tai auto-tunea ja muutenkin olemme pyrkineet siihen, että mukana on mahdollisimman vähän laitteilla tehtyjä korjauksia. Tärkein ajatus on ollut, että jos edellistä levystä on kulunut kymmenen vuotta, niin nyt ei ole kiire vaan tehdään kaikki harkiten. Se kuuluu myös lopputuloksesta”, Lehti kertoo.