Pelle Miljoona & Rockers –yhtyeen järjestyksessä 11. albumi ”Tanssiva tuli” julkaistaan lp-, cd- ja digiformaateissa perjantaina 29. toukokuuta 2020. – Radio Nostalgia

Pelle Miljoona & Rockers –yhtyeen järjestyksessä 11. albumi ”Tanssiva tuli” julkaistaan lp-, cd- ja digiformaateissa perjantaina 29. toukokuuta 2020.

Vierivä Tiili ei sammaloidu!

Helmikuun 10. päivä 65 vuotta täyttänyt Petri Tiili alias Pelle Miljoona perusti Rockers-yhtyeen 28 vuotta sitten vuonna 1992. Rockersin ensimmäinen albumijulkaisu on tupla-live-levy nimeltä ”Si Si Live” syksyllä 1992 ja viimeisin ”Arambol” elokuussa 2006.

Toukokuussa julkaistavan ”Tanssiva tuli” -albumin ensimmäiseksi singleksi valikoitui jo loppusyksyllä 2019 kappale nimeltä ”Kultaiset vuodet” ja toiseksi syntymäpäivien kunniaksi ilmestynyt ”Vuodet vierivät kuin Rolling Stones” helmikuun alussa 2020.

Uusi ”Tanssiva Tuli” –albumi sisältää kaksitoista biisiä genrevapaata, aikuisten miesten, isolla kädellä ja suurella sydämellä soittamaa rytmimusiikkia. Rytmin ja svengin juhlaa, koskettavaa lyriikkaa, tarttuvia kertosäkeitä. Albumi, joka ei saarnaa, mutta on tiukasti ajassa kiinni. Laulu jää pystyyn, Pelle kuvailee uuden albumin sisältöä.
Tässä viimeisimmässä Rockers-kokoonpanossa kitaraa soittaa Veli-Pekka Oinonen, bassoa Tero Siitonen ja rumpuja hiljattain kolmenkymmenen vuoden Los Angeles –exodukselta takaisin Suomeen saapunut Repa Kauppila. Kaikki vanhoja bändikavereita vuosien takaa, Pelle kertoo.
Maaliskuussa 2019 Pelle Miljoonalla oli kaksikymmentä akustista demoa läppärillä. Demot ja ideat risteilivät verkossa ja heinäkuussa kiireiset muusikot kokoontuivat Pellen landelle Lapinjärvelle. Hikisellä bändileirillä biisit löysivät lopullisen muodon ja svengin. Studioon kokoonpano meni syyskuussa.

 

Pelle Miljoona & Rockersin oli tarkoitus aloittaa tiivistahtinen keikkailu nyt maaliskuussa, mutta keikkakalenteri tyhjentyi koronan myötä hetkessä niin kuin kaikilla muillakin artisteilla.