Mikko Leppilampi Vie sut kotiin – uutuussingle julkaistiin tänään! – Radio Nostalgia

Mikko Leppilampi Vie sut kotiin – uutuussingle julkaistiin tänään!

Helmikuussa Hunaja-singlensä julkaissut Mikko Leppilampi jatkaa ihmissuhdeteemojen käsittelyä tänään julkaistulla Vie mut kotiin -biisillään. Jos Hunaja olikin täynnä alkuhetken huumaa, intohimoa ja halua, nyt on päästy pidemmälle suhteessa.

”Silloin ei enää ehkä muistakaan huomioida toista niin paljon kuin toinen toivoisi ja joutuu hiljaa haaveilemaan siitä, että joskus kaverit, juhlat ja muun voisi vaan jättää kerrankin kesken ja lähteä yhdessä kotiin, ihan vaan kahdestaan ja laittaa meidät taas kerrankin etusijalle”, Mikko kertoo.

Pauli Rantasalmen Dynasty Musicin tuottamalla biisillä kuullaan myös kahta feattaajaa. Näistä Ronja Mariela julkaisee vielä tänä vuonna ensimmäiset omat juttunsa, Kevin Tandu puolestaan on tuttu tyyppi oman uransa lisäksi useiden eturivin artistien livekokoonpanoista.

”Kevinin osuus vie muistoissa ikään kuin niihin ekoihin deitteihin ja siihen aikaan, kun vasta tavattiin ja tutustuttiin”, Leppilampi toteaa ja lisää: ”Tää on aika puhtaasti rakenteeltaan tanssipoppia ja käsittelee yksinkertaisuudessaan ihan vaan yhtä ajatusta ja sitä vaihetta suhteessa, kun ollaan jo oltu pidempään yhdessä ja kaivataan välillä sitä toistemme huomioimista ja suhteen priorisointia.”