Matin ja Tepon ensi syksyn 50-vuotisjuhlakiertue huipentuu ”VIIMEISEEN KONSERTTIIN” Hartwall Arenalla, Helsingissä 15. päivä joulukuuta! – Radio Nostalgia

Matin ja Tepon ensi syksyn 50-vuotisjuhlakiertue huipentuu ”VIIMEISEEN KONSERTTIIN” Hartwall Arenalla, Helsingissä 15. päivä joulukuuta!

Matin ja Tepon tallaama polku hakee vertaistaan suomalaisen iskelmämusiikin historiassa. Tuskinpa Suomi-iskelmästä voi edes puhua mainitsematta tätä turkulaista veljesparia. Veljesten viisikymmentä vuotta kestänyt uskomaton ura levyttävinä ja keikkailevina taiteilijoina on kuitenkin tänä vuonna lähestymässä päätepistettä.

 

Alkuvuonna veljekset  pitävät keikkataukoa ja lomailevat etelän auringossa kuten niin monesti ennenkin. Huhtikuusta eteenpäin veljesten keikkakalenteri näyttää jo tavanomaisen täydeltä.

 

Lokakuussa 2019 Matti ja Teppo lähtevät maan kattavalla, kahdeksantoista konserttia käsittävälle 50-vuotisjuhlakiertueelle. Ja jo tässä vaiheessa on todettava, että jos vanhat merkit yhtään pitävät paikkansa, niin kiertueen kaikki konsertit myydään loppuun ennätysajassa. Kiertue huipentuu ”Viimeiseen konserttiin” Hartwall Arenalla, Helsingissä sunnuntaina 15. päivä joulukuuta.

 

”Hartwall Arenan konsertin jälkeen me keikkailemme enää hyvin harkitusti ja valikoiden ja vain kesäisin,” Matti kertoo.

 

”Syksyn ja talven koleus ja pimeys, pitkät keikkamatkat ja puuduttava hotellielämä alkavat jo rasittaa. Ikää tulee ja joskushan meidän on lopetettava, vaikka yleisöä ja esiintymisiä tuleekin ikävä.”

 

”Meidän uramme on ollut ihmeellinen. Me olemme kokeneet kaiken mahdollisen ja saamme olla kiitollisia näistä vuosista. Hyvin on mennyt,” Teppo toteaa.

 

SAAVUTUKSET VAILLA VERTAA

Matin ja Tepon ensilevy ”Jos olet onnellinen” ilmestyi vuonna 1969.  Seuraavana vuonna julkaistiin läpimurtokappale ”Kissankultaa”, joka käynnisti huikean hittiputken, jonka loppua ei vielä näy. Samalla

käynnistyi myös poikkeuksellisen pitkä ja menestyksellinen taival suomalaisen musiikkimaailman eturivissä.

 

Unohtumattomiin ikivihreisiin kuuluvat muun muassa ”Mä joka päivä töitä teen”, ”Cara Mia”, ”Näitä polkuja tallaan”, ”Kaiken takana on nainen”, ”Pidä itsestäsi huolta”, ”Minä rakastan sua”, ”Et voi tulla rajan taa”, ”Tiedäthän sen”, ”Näin se kesäloma toimii”, ”Täyttä kultaa”, ”Ensimmäinen” ja ”Pöytä täyteen”.

 

Matin ja Tepon albumeita on julkaistu kaiken kaikkiaan kolmisen kymmentä, lisäksi vielä kokoelmalevyt. Yhteenlaskettu myyntimäärä ylittää 1,5 miljoonaa kappaletta. Uusi albumi ilmestyy syksyllä 2019!

 

Veljesten toimiston seinillä komeilee 31 kultalevyä, 8 platinalevyä ja 3 tuplaplatinaa ja palkintokaapista löytyy Iskelmä-Finlandia, kaksi Emmaa, Olavi Virta -stipendi, Vuoden tanssittaja -palkinto, Turun tähti -laatta, Vuoden vaikuttaja -palkinto ja suuri joukko muita tunnustuksia.