Lauluyhtye Rajaton joulukiertueelle 16. kerran – junalla 16 keikkaa ympäri Suomen! – Radio Nostalgia

Lauluyhtye Rajaton joulukiertueelle 16. kerran – junalla 16 keikkaa ympäri Suomen!

Yhtyeen uusin jäsen Aili Ikonen laitettiin suoraan tulikokeeseen Yhdysvalloissa.

Koko kuluneen vuoden keikkataukoa pitänyt Rajaton päätti pitkän sapattinsa vastikään esiintymällä menestyksekkäästi Yhdysvalloissa Houstonin sinfoniaorkesterin solistina, ja pian on lauluyhtyeen jo perinteeksi muodostuneen joulukiertueen aika. Yhtye esiintyy tänä vuonna valikoidusti 16 konsertissa matkaten joulun alla ympäri Suomen joulun alla nyt 16. kerran – tällä kertaa junalla!

”Olemme päättäneet käyttää kiertueella matkaamiseen junaa viimeaikaisten hälyyttävien ilmastouutisten vuoksi”, Rajaton perustelee valintaansa.

Hiilijalanjälkeä hyvitetään samalla myös taannoisen Yhdysvaltain-reissun osalta, joka oli samalla yhtyeen uuden jäsenen Aili Ikosen ensimmäinen retki Rajattoman riveissä.

”Ailille yhtyeeseen saapuminen alkoi tulikokeella Houstonissa, jossa lauloimme kolme lopuumyytyä konserttia ja matkasimme siitä suoraan Suomeen Helsingin Musiikkitalolle. Nenäpäivän tv-lähetykseen. Tästä mennään hyvällä ja luottavaisella mielellä kohti kaikkien aikojen joulukiertuetta”, yhtye kertoo.

Viime vuoden yhtyeen 20-vuotisjuhlallisuuksien jälkeen Rajaton on levännyt hyvin, on huimassa iskussa, ja yhtye myös toteaa pilke silmäkulmassaan Ailin myötä bändin keski-iän tipahtaneen roimasti.

”On ihanaa, kun yhdessä laulaminen vihdoin konkretisoituu pitkän itsekseen harjoittelun ja valmistautumisen jälkeen. Jouluihmisenä odotan erityisesti tietenkin joulukiertueen alkamista”, Aili kertoo.

Rajaton Joulu 2018 -kiertue alkaa 21. marraskuuta Vaasasta ja jatkuu aina joulun kynnykselle saakka; viimeinen esiintyminen kuullaan perinteisesti Johanneksenkirkossa Helsingissä 22. joulukuuta. Joulutauon jälkeen Rajaton matkaa jälleen Yhdysvaltoihin esiintyen tammikuun lopulla kolmena peräkkäisenä iltana Dallasissa.

Liput joulukiertueelle ovat nyt myynnissä. Kaikki keikkapäivät ja lippulinkit löytyvät yhtyeen kotisivuilta.

Rajaton Joulu 2018

Ke 21.11. Vaasan kirkko, Vaasa klo 19
To 22.11. Lakeuden Risti, Vaasa klo 19
Ke 28.11. Monikkosali, Klaukkala klo 19
Pe 30.11. Oulun Musiikkikeskus, Oulu klo 19
Su 2.12. Carelia-sali, Joensuu klo 19
Ti 4.12. Kotkan Kirkko, Kotka klo 19
Pe 7.12. Kuopion Musiikkikeskus, Kuopio klo 19
La 8.12. Lahden Sibeliustalo klo 19
To 13.12. Logomo, Turku klo 19
La 15.12. Musiikkitalo, Helsinki klo 15 ja klo 19
Su 16.12. Musiikkitalo, Helsinki klo 15
Ti 18.12. Tampere-talo, Tampere klo 19
To 20.12. Järvenpää-talo, Järvenpää klo 19
Pe 21.12. Taidetehdas, Porvoo klo 19
La 22.12. Johanneksenkirkko, Helsinki klo 19