Kaupunginteatterin suursuosikki Pieni merenneito jatkaa ohjelmistossa syksyllä – Radio Nostalgia

Kaupunginteatterin suursuosikki Pieni merenneito jatkaa ohjelmistossa syksyllä

Helsingin Kaupunginteatterilla on ilouutisia Maailman teatteripäivän kunniaksi: suosittu Pieni merenneito -musikaali saa lisäesityksiä syksyllä 2020. Liput tulevat myyntiin 22. huhtikuuta. Keväältä koronan vuoksi peruuntuneiden näytäntöjen joukossa oli 33 loppuunmyytyä Pienen merenneidon esitystä, joiden asiakkaat saavat etuosto- ja varausoikeuden syksyn esityksiin jo viikkoa ennen muita.

”Olemme saaneet valtavasti yhteydenottoja asiakkailta, jotka ovat toivoneet suosikkiesityksilleen jatkoa ensi syksylle. Nyt iloksemme voimme kertoa, että Pienen merenneidon osalta aikataulut järjestyvät, näyttelijät on tavoitettu ja saamme Arielin, Erikin ja kumppanit lavalle myös syyskaudella”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

”Keväältä koronan vuoksi peruuntuneiden näytäntöjen asiakkaat saavat etuosto- ja varausoikeuden syksyn esityksiin jo viikkoa ennen muita. Teatteri on yhteydessä näihin asiakkaisiin, ja toimitamme heille ohjeet syksyn lippujen hankkimiseen. Ennakkovarauksia emme valitettavasti pysty ottamaan. Esityksiä ja lippuja tulee olemaan syksylle vielä enemmän kuin keväältä peruttiin, joten lippuja riittää myös uusille asiakkaille”, kertoo markkinointipäällikkö Olli Eljaala.

Disney-musikaali Pieni merenneito sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 29. elokuuta 2019, ja sen piti alun perin jatkaa ohjelmistossa 9. toukokuuta 2020 saakka. Huikean yleisömenestyksen ja ylistäviä arvioita keränneen musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, ja sen päärooleissa näyttelevät muun muassa Sonja Pajunoja, Martti Manninen ja Sanna Saarijärvi.