Jussi Hakulinen – Yön viimeinen varietee -areenakiertue siirtyy ensi helmikuulle – Radio Nostalgia

Jussi Hakulinen – Yön viimeinen varietee -areenakiertue siirtyy ensi helmikuulle

Aiemmin näyttävästi uutisoitu Jussi Hakulisen Yön Viimeinen Varietee -kiertue siirtyy tämän vuoden alkusyksystä ensi vuoden helmikuulle alkusyksyn vielä epävarman sisäkonserttitilanteen vuoksi.

”Tämä on viimeinen iso areenakiertueeni, joten en halua pilata sitä”, Jussi Hakulinen sanoo.

Sekä Jussi että konserttikiertueen järjestävä Loud N’ Live Promotions katsovat tulevaan optimistisesti ja uskovat myös isojen sisäkonserttien olevan mahdollisia helmikuussa 2022.

”Minulle on tärkeää, että kaikki halukkaat pääsevät sekä tohtivat tulla konserttiin mukaan”, Hakulinen lisää.

Tulevat keikat ovat kunnianosoitus tänä vuonna 40 vuotta täyttävälle Yölle sekä edesmenneelle Olli Lindholmille. Samalla kyseessä on viimeinen kerta, kun Jussi Hakulinen tekee kiertueen, joka keskittyy hänen kynästään peräisin oleviin Yö-hitteihin. Lämpimässä hengessä nykyisen Yö-yhtyeen kanssa sovitulla tulevalla kiertueella on mukana myös vierailijoita, jotka ovat jollain tavalla liittyneet Yö-yhtyeen tai Jussi Hakulisen historiaan tai ovat itsekin bändin faneja. Nyt vahvistettuihin vierailijoihin lukeutuvat Pauli Hanhiniemi, Vesku Jokinen, Herra Ylppö sekä Skädäm.

”Homma jäi jotenkin keskeneräiseksi Yö revisited -keikalla syyskuussa 2019, ja halusin lopettaa homman näin. Kiertueen nimi ’Viimeinen varietee’ kuvaa tilannetta hyvin, ja tämän jälkeen biisit jäävät elämään omaa elämäänsä”, Hakulinen kertoo.

Jälleen studiohommiin innostuneelta biisinikkarilta on tulossa myös täysin tuoretta kuultavaa.

”Luvassa on uutta musiikkia, jota haluan tuoda myös lisäksi kiertueen esiintymisiä”, hän kertoo.