GRAM-O-LIVE – HIRVIHAARAN KARTANON LIVESTREAM-KONSERTIT ENSI VIIKONLOPPUNA: – Radio Nostalgia

GRAM-O-LIVE – HIRVIHAARAN KARTANON LIVESTREAM-KONSERTIT ENSI VIIKONLOPPUNA:

PERJANTAINA 26.6. ANDY McCOY ACOUSTIC TRIO ja SUNNUNTAINA 28.6. NEUMANN BAND

Konserttisarjan viimeiset jaksot ilmaiseksi!

 

ANDY McCOY ACOUSTIC TRIO

PERJANTAI 26. KESÄKUUTA KELLO 20.00

Ikoninen Andy McCoy on kuluneet kevätkuukaudet viettänyt hiljaiseloa Karkkilassa vaimonsa Angelan kanssa. Keikat kotimaassa ja ulkomailla peruttiin koronan takia. Yhden suositun livestream-keikan Andy on kokoonpanoineen kuitenkin ehtinyt jo muutamia viikkoja sitten tehdä ja jatkoa seuraa ensi perjantaina.

Kansainvälistä menestystä niittäneen Andyn livestream-keikalle odotetaan Suomen lisäksi runsain määrin katsojia myös muualta maailmalta.

Livestream-keikat ovat yleistyneet ja uskon niiden tulleen jäädäkseen. Niitä tehdään varmasti senkin jälkeen, kun tilanne on normalisoitunut ja live-keikoillekin taas pääsee, kertoo Andyn yhtyeessä soittava muusikko Dimi Dallas.

Dimi Dallas on ollut tärkeässä roolissa siinä työryhmässä, joka on tämän Gram-O-Liven, kahdeksan konsertin sarjan Hirvihaaran kartanolta ideoinut ja toteuttanut.

 

NEUMANN BAND

SUNNUNTAI 28. KESÄKUUTA KELLO 20.00

Neumannin ja Dingo-yhtyeen vuosi 2020 oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan omistettu tiivisrytmiselle keikkailulle. Kevääseen ja kesään oli buukattu viitisen kymmentä esiintymistä eri puolille Suomea. Koronapandemian ja sen mukanaan tuomien yleisörajoitusten takia ne kaikki pyyhkiytyivät pois kalenterista kuten muiltakin artisteilta.

On luonnollista, että Neumann odottaa innostuneena pääsevänsä Hirvihaaran kartanon lavalle esiintymään.

Emme me muusikot halua tyystin passivoitua vaikka emme nyt peruskeikoille yleisön eteen pääsekään. Nämä livestream-esiintymiset ovat tapa pitää mieli virkeänä ja tuoda sisältöä elämään. Livestream-keikoilla saa pidettyä tuntumaa esiintymiseen ja ainakin etäkontaktin faneihin. Eihän tässä ikävässä tilanteessa kokonaan paikoilleenkaan voi pysähtyä, Neumann kertoo.
Hirvihaaran kartanon konsertissa Mäntsälässä Neumann esiintyy klubikeikkoihin erikoistuneen Band-kokoonpanon kanssa ikään kuin soolona.

Lauantaina, heinäkuun 4. päivä legendaarinen Dingo – Pertti Neumann, Jonttu Virta, Pepe Laaksonen, Leena Peisa ja Saska Ketonen – nähdään livestream-keikalla Tampereella.

 

 

TOIMINTAOHJEET:

Konsertit voi katsoa ILMAISEKSI Gram-O-Liven YouTube –kanavan kautta:

https://www.youtube.com/channel/UCPwI93LRoDBGVdnJG1oHu3g

Vapaaehtoinen kannatusmaksu artisti- ja järjestelykulujen kattamiseksi.

PayPal-tilin kautta: store@stupido.fi

tai tilisiirrolla: FI86 1745 3000 0467 16 (Nordea) / Stupido Productions Oy. Huom! Viestiksi artistin nimi.

Maksu onnistuu myös Ticketmasterin sivujen kautta: https://www.ticketmaster.fi/event/281791

Katso esittelyvideo tapahtumasta ja Hirvihaaran kartanosta: https://youtu.be/Dvy2MwM1GLo

Tapahtuma Facebook: https://www.facebook.com/events/715185952572276/