Erja Lyytinen klubikiertueelle Helsinkiin, Tampereelle ja Tuusulaan – Radio Nostalgia

Erja Lyytinen klubikiertueelle Helsinkiin, Tampereelle ja Tuusulaan

Kitaristi Erja Lyytinen keikkailee jatkuvasti ulkomailla, minkä lisäksi hänellä on tapana esiintyä Suomessa konserttisalikiertueilla ja pienillä klubikiertueilla. Hän esiintyy tällä viikolla kolmella klubikeikalla Helsingin Tavastialla 19.9., Tuusulan Krapin Pajalla 20.9. sekä Tampereen TTT-Klubilla 21.9. Tuusulan ja Tampereen keikat ovat loppuunmyytyjä.

Klubikeikat ovat oleellinen osa bluesin maailmaa ja Erja lupaakin soittaa niillä uutta materiaalia. ”Keikoilla tullaan kuulemaan lähinnä uuden levyn matskua, joista osa onkin kunnolla liemissä keitetty kesän festareilla. Rentojen kesäkeikkojen mukana kappaleisiin on tullut uutta ilmaisua, sopivasti hikeä ja vuodatusta, sekä improvisointia ja spontaaniutta”, hän lupaa.

Marraskuussa hän aloittaa perinteisen joulukiertueensa, jossa hänen vierainaan esiintyvät Micke Björklöf sekä Marjo Leinonen.

Erja julkaisi huhtikuussa uuden studioalbumin Another World. Levyn sävellykset ja sanoitukset ovat Erjan käsialaa. Amerikkalaista soundia levyyn on saatu miksaamalla se Teksasissa ja masteroimalla Los Angelesissa. Levyn miksaaja Chris Bell on työskennellyt yhdessä mm. The Eaglesin ja Erykah Badun kanssa. Erjan vieraana levyllä soittaa maineikas sessiokitaristi Jennifer Batten, joka vieraili Erjan kiertueella viime keväänä.