Saara Aallon ja Teemu Roivaisen Jouluenkelit -kiertue – Radio Nostalgia

Saara Aallon ja Teemu Roivaisen Jouluenkelit -kiertue

Saara Aalto ja vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen lähtevät tänäkin vuonna suositulle Jouluenkelit-konserttikiertueelle. Kiertue starttaa tämän viikon perjantaina 25.11. Seinäjoelta ja päättyy 22.12. Savonlinnaan. Teemun ja Saaran viime vuoden joulukiertueen lähes kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä.

Saaran osallistuminen riippuu kunkin viikon kisamenestyksestä Britannian X Factorissa. Saaraa tuuraavat tarvittaessa hänen sisarensa Suvi Aalto ja Camilla Bäckman. Tällä haavaa he esiintyvät Seinäjoella perjantaina 25.11., Mikkelissä sunnuntaina 27.11. ja Lahdessa maanantaina 28.11. Seuraavien konserttien tilanteesta tiedotetaan erikseen.

Teemu lupaa, että tunnelma on samankaltainen ja yhtä jouluinen kuin aiempina vuosina. ”Toivon sydämestäni Saaralle menestystä ja jatkoa kisassa. Jos hän ei pääse konsertoimaan kanssamme, meillä on loistavat tuuraajat; Suvi Aalto sekä kansainvälisen tason laulaja Camilla Bäckman, joka lähteekin pian Cirque du Soleilin kiertueelle.”

Teemu julkaisi juuri joululevyn Pohjolan joulu. Levy sisältää tunnettuja jouluklassikoita sekä Teemun omia kappaleita. Kahdella kappaleella hänen kanssaan duetoivat Camilla Bäckman ja Helena Lindgren. Levyllä on myös kaunis laulu Poika ja tähti, jonka Teemu on kirjoittanut yhdessä Saaran kanssa. Levyn julkaisee Yume Records.

Camilla Bäckman on valittu Cirque du Soleilin vuonna 2017 ensi-iltansa saavan uuden produktion laulusolistiksi ja viulistiksi. Esitys kiertää kahden vuoden ajan Kanadaa ja Pohjois-Amerikkaa. Cirque du Soleililla on noin 20 produktiota käynnissä samanaikaisesti ympäri maailmaa. Produktioissa on esiintyjiä yli 40 eri maasta. Camilla on ensimmäinen suomalainen laulaja, joka on mukana Cirque du Soleilin  produktioissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *