Popedasta sarjakuva – Radio Nostalgia

Popedasta sarjakuva

Räävittömän hauskoista sarjakuvistaan tunnettu Juho Juntunen on tehnyt Popeda-sarjakuvalehden uuden Haista Popeda! –albumin julkaisun kunniaksi. Sarjakuvaa on valmistettu rajoitettu erä ja sen saa kaupan päälle uuden Popeda-levyn oston yhteydessä.

Sarjakuvataiteilija Juntunen kommentoi projektia näin: ”Olin iloisesti yllättynyt, kun minua pyydettiin piirtämään sarjakuva Popedan uutta levyä varten. Bändi antoi minulle vapaat kädet sarjakuvan tekemiseen, ja päätin nyt kertoa yhtyeen salaisen historian, jota ei löydy Wikipedian sivuilta. On aika paljastaa, että jokaisen suomalaisen sisällä piilee pieni popeda, kansallinen mönkiäinen. Ja kun sen päästää valloilleen, elämä on edes hieman siedettävämpää. Kun piirsin sarjakuvaa, en itsekään tiennyt, mitä seuraavalla sivulla tapahtuisi. Annoin korkeampien tai alhaisempien voimien kuljettaa tarinaa eteenpäin. Ja siksi siitä tulikin niin todenmukainen kuvaus Mönkiäislaulun tekijöistä. ”Kun yö saapui kylään ja varjot tummentui, niin kaikki mönkiäiset yhteen kokoontui. Mä tunnetusti pelkään, vaikka myönnä en, yön selkään lähdin pois, mä niitä paeten.”

Popeda juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan ja julkaisee 17.3. uuden albuminsa Haista Popeda! Tampereella vuonna 1977 perustettu Popeda on julkaissut mittavan uransa aikana 19 studioalbumia, kolme livelevyä, kuusi kokoelmaa ja lukemattoman määrän singlejä.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *