Neljältä Ruusulta uutta musiikkia – Radio Nostalgia

Neljältä Ruusulta uutta musiikkia

”Se oli taatusti Tallinnan halvin hotelli, jos sitä nyt hotelliksi voi kutsua. Kalseassa harmaudessa, nuhjuisen receptionin tiskillä, siellä hänet näin. Englannilla jutteli, huolehdittavana oli vanha ja raihnainen äiti, joka istui sivustalla keppiinsä nojaten. Aurinkona aulassa, loisti iloisena tuo kukkasista kaunein. Se jäi mieleeni ja siellä pyörii vieläkin. Mitähän sille kuuluu, ja missähän lie nyt?”

Näin muistelee Ilkka Alanko lyhyttä kohtaamista, josta sai alkunsa Neljän Ruusun upouusi Saaronin lilja -single. Mikko ”Setä Tamu” Tammisen tuottaman ja erittäin ajankohtaiseen aiheeseen pureutuvan kappaleen sanoituksessa kohtaavat Alangon mukaan useat vastakohdat: tumma ja vaalea, kylmä ja kuuma, pohjoinen ja etelä,  ilo ja haikeus sekä toivo ja pettymys. Ruusujen kitaristi-biisintekijä Kode Koistinen on samoilla linjoilla bändikaverinsa kanssa.

”Kuultuani Mikon lopullisen miksauksen olin todella hämmentynyt. Tästä tuli hienompi kuin osasin ikinä  kuvitellakaan. Biisissä  on paljon valoa ja toivoa, mutta kuitenkin sopiva häivähdys sitä bändillemme ominaista tummaa purppuraa” lisää Koistinen.

Neljän Ruusun 14. studioalbumi Euforia julkaistiin helmikuussa 2015. Mikko Tammisen tuottama albumi otettiin upeasti vastaan niin kriitikoiden kuin fanienkin keskuudessa ja siltä lohkaistiin kolme radioaalloilla paljon soinutta hittisingleä (Sininen sunnuntai, Ajelen sekä Esirippu).

Ruusujen huikeat yli kuusikymmentä keikkaa viime vuonna kattanut Euforia-kiertue jatkuu myös tänä keväänä.

 

Neljä Ruusua Euforia live:

16.03 Helsinki, Baltic Queen

18.03 Helsinki, Virgin Oil

24.03 Kuopio, Puikkari

25.03 Kouvola, House of Rock

26.03 Jämsä, Himos Areena

27.03 Lappeenranta, Old Cock

01.04 Turku, Venus

02.04 Laukaa, Peurunka

08.04 Vantaa, Tulisuudelma

09.04 Lahti, Möysä

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *