Carola Häggkvist konsertoimaan Finlandia-taloon elokuussa! – Radio Nostalgia

Carola Häggkvist konsertoimaan Finlandia-taloon elokuussa!

Ruotsalaisen pop-musiikin ja iskelmätaivaan suurnimi Carola Häggkvist saapuu konsertoimaan Finlandia-taloon, Helsinkiin lauantaina 13. elokuuta. Useat kerrat Suomessa loppuunmyydyille katsomoille esiintynyt Häggkvist on tunnettu lukuisista listahiteistään, kuten Främling sekä Fångad av en stormvind.

Vuonna 1966 syntynyt Carola Häggkvist käyttää nykyisin pelkkää Carola-nimeä laulajana. Hän on ollut yksi Ruotsin suosituimmista laulajista 1980-luvun alusta alkaen. Carolan debyyttialbumia, Främling, on myyty lähes miljoona kappaletta, ja se on yhä Ruotsin kaikkien aikojen eniten myyty äänilevy.

Carola on edustanut Ruotsia Eurovision laulukilpailussa kolmesti ja jopa voittanut sen vuonna 1991. Hän on tehnyt levytyksiä ruotsin lisäksi myös hollanniksi, saksaksi, englanniksi, norjaksi ja japaniksi.

Helsingin konsertissaan Carola esittää lauluja uusimmilta albumeiltaan mutta myös vanhoja hittejään vuosikymmenten varrelta.

Catharina

Radio Nostalgia harjoittelija.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *