Ainutkertainen countrylegenda Kinky Friedman ensimmäistä kertaa Suomeen toukokuussa – Radio Nostalgia

Ainutkertainen countrylegenda Kinky Friedman ensimmäistä kertaa Suomeen toukokuussa

Teksasilainen countrymusiikin legenda ja ilmiömäinen musiikin ja sanataiteen monitaituri Kinky Friedman saapuu konsertoimaan Suomeen toukokuussa. Tämä 72-vuotiaan Friedmanin kauan odotettu ja kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen-konsertti pidetään Helsingissä, Savoy-teatterissa maanantaina 2. toukokuuta.

Richard Samet ”Kinky” Friedman on todellinen musiikin moniosaaja mutta samalla myös kantaaottava yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on paitsi teksasilainen countrylaulaja ja lauluntekijä myös kirjailija, kolumnisti ja Teksasin kuvernöörivaaleissakin ehdolla ollut vaikuttaja. Häntä on kutsuttu ilmiömäiseksi taiteilijaksi, joka on lahjakkuudessaan ainutkertainen.

Musiikkiuransa Friedman aloitti jo 1966 perustettuaan ensimmäisen yhtyeensä, King Arthur & the Carrots. Vuonna 1971 oli vuorossa uusi yhtye, Kinky Friedman and The Texas Jewboys. Läpimurtonsa hän teki muutamaa vuotta myöhemmin julkaistuaan sooloalbuminsa ja oltuaan kiertueella Bob Dylanin kanssa 1975–1976. Viimeisimmän albuminsa, The Loneliest Man I Ever Met, Kinky Friedman on julkaissut vuonna 2015.

Freud, Marx, Engels ja Jung teki Friedmanin kappaleesta Ain’t Making Jews Like Jesus vuonna 1988 suomenkielisen version Ei semmoisia judeja kuin Jeesus enää oo. Lisäksi Friedmanin teoksista on suomennettu mm. Elvis, Jeesus ja Coca-Cola (Loki-Kirjat, 1996), Vyötiäisiä ja vanhoja pitsejä (Jalava, 1996) sekä Herra varjele John Waynea (Loki, 2001).

Friedmania on monta kertaa yritetty saada Suomeen esiintymään, mutta vasta nyt vuosien jälkeen yritys onnistui kaikkien juurevan countrymusiikin ystäville. Ilmiö, jonkalaista ei toista maailmasta löydy, saapuu vihdoin maahamme.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *