1970-luvun huippusuosikki The Boppers kiertueelle Suomeen joulukuussa! – Radio Nostalgia

1970-luvun huippusuosikki The Boppers kiertueelle Suomeen joulukuussa!

Yli kaksi miljoonaa albumia myynyt ja suomalaisetkin 1970- ja 1980-luvuilla villinnyt The Boppers -yhtye saapuu kiertueelle maahamme joulukuussa. Tämä ruotsalainen huippukokoonpano on yhä yksi menestyneimmistä nykypäivän rock`n`roll/doo-wop -yhtyeistä. The Boppers löi itsensä läpi tekemällä 1950- ja 1960-lukujen menestyskappaleista omia rock-versioitaan, tunnetuimpana niistä Goodnite Sweetheart, Goodnite.

The Boppers nähdään 29. joulukuuta Vaasan Ritzissä, 30. joulukuuta Helsingissä, Savoy-teatterissa sekä 31.12. Tammisaaren Kareliassa. Liput maksavat alkaen 35-38 euroa, ja ne ovat jo myynnissä lippukaupoissa.

The Boppers on sittemmin konsertoinut aika ajoin Suomessa viime vuosina, mutta edellisestä Helsingissä esiintymisestä on jo noin 20 vuotta. Yhtyeen keulahahmo Matte Lagerwall muistelee lukuisia vuosikymmenten takaisia Suomen-konsertteja ja suursuosiota yhä lämmöllä:

– Esiinnyimme Suomessa ensimmäisen kerran muistaakseni 1978 ja yleisö oli todellista rockabilly-porukkaa kampauksineen ja asusteineen. Yleisö oli kovin nuorta ja aluksi aika varautunutta, mutta sitten kaikki räjähti suorastaa hurmokseen. Ymmärsimme, että olimme todellakin saapuneet oikeaan paikkaan ja maahan, Lagerwall kertoo.

– Joulukuun kiertueellamme esitämme show’n, joka muodostuu uusimman albumimme, Unplugged Favourites, ympärille. Luvassa on siis uusia ja vanhoja Boppers-hittejä, doo-woppia ja rock-klassikoita akustisina versioina neljän äänen ja soittimen voimalla, Lagerwall kertoo.

The Boppers perustettiin vuonna 1977, joten ensi vuonna yhtyeellä on luvassa 40-vuotisjuhla.

The Boppers 29. joulukuuta Vaasan Ritzissä, 30. joulukuuta Helsingissä, Savoy-teatterissa sekä 31.12. Tammisaaren Kareliassa. Liput alkaen 35-38 euroa.

The Boppers internetissä: www.boppers.se

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *